Henkilökohtainen apu
Henkilökohtaista apua kotiin ja kodin ulkopuolelle Tampereen alueella
Henkilökohtainen apu on tarkoitettu kaikenikäisille, jotka tarvitsevat tukea arkeensa esimerkiksi sairauden, vamman tai muun elämäntilanteen vuoksi. Avun tarve voi olla fyysistä avustamista, mutta yhtä hyvin psyykkistä tukemista, läsnäoloa tai mahdollistamista kodin ulkopuolella.
ElmaHoivan erityispiirteenä on sairaanhoitajan toteuttama henkilökohtainen apu. Näin samalla käynnillä voidaan huomioida asiakkaan laajempi avuntarve ja toteuttaa tarvittaessa myös hoidollisia tehtäviä.
Mihin henkilökohtaista apua voi tarvita?
Avun tarve voi liittyä tavalliseen arkeen kotona, kodin ulkopuolella asiointiin tai esimerkiksi opiskeluun, työhön ja vapaa-aikaan. Tarve voi olla esimerkiksi:
- avustamista wc:ssä, hygienian hoidossa ja pukeutumisessa
- avustamista kodinhoidollisissa tehtävissä
- avustamista terveydenhuollon, sairaalan tai laboratorion käynneillä
- avustamista kaupassa, apteekissa tai vastaavassa asiointiin
- mahdollistaa toimiminen opiskelu- tai työympäristössä
- hoidolliset toimenpiteet ammattitaidolla käynnin aikana (esim. kertakatetrointi, cystofixin hoito, peg-ruokinta, hengitystä tukevien laitteiden käyttö)
- voidaan toteuttaa lääkehoitoa (asiakkaan omat lääkkeet, toteutetaan asiakkaan lääkityksestä vastaavan lääkärin ohjeiden mukaisesti)
- mahdollisuus kotisairaanhoitoon ja hoidon tarpeen arvioon käynnin yhteydessä
- psyykkinen tukeminen ja läsnäolo
- seuranpitoon ja yhteiseen ajanviettoon
Henkilökohtaisen avun tarkoituksena on mahdollistaa asiakkaan omaa arkea ja osallistumista silloin, kun hän tarvitsee siihen toisen ihmisen apua.
Henkilökohtaista apua myös asiointiin ja kodin ulkopuoliseen elämään
Koska palvelun toteuttaa sairaanhoitaja, samalla käynnillä voidaan usein yhdistää useita eri tarpeita kerralla. Esimerkiksi kauppa-asioinnin yhteydessä voidaan toteuttaa myös lääkitysmuutoksiin liittyvää ohjausta, tai kroonisen haavan hoito voidaan sovittaa osaksi käyntiä, jolla asiakasta saatetaan allasterapiaan.
Tällainen joustavuus helpottaa arkea silloin, kun avuntarve ei mahdu yhteen tarkkaan rajattuun tehtävään. Hinnoittelu on kaikille palveluille sama, perustuen tuntiveloitukseen.
Kun tarvitset apua, mutta et halua järjestää kaikkea erikseen
Jos arkeen liittyy monenlaista avuntarvetta, palvelujen järjestäminen useasta paikasta voi tuntua hankalalta.
Sinun ei tarvitse itse osata määritellä etukäteen tarkasti, millaista apua tarvitset. Kerro tilanteestasi, niin arvioidaan yhdessä sopiva kokonaisuus.



